Vastaani tuli työpaikkailmoitus, jossa Euroopan avaruusjärjestö ESA etsii astronauttia, jolla on fyysinen vamma/toimintarajoite. Avasin ilmoituksen mielenkiinnolla, sillä astronautti on ammatti, jota en ole itsekään vammaisena henkilönä tullut ajatelleeksi, että se soveltuisi vammaiselle henkilölle ammatiksi. Koska kyseessä on astronautin työ, ovat kriteerit tietenkin erittäin tarkat ja vaativat. Kriteereitä tärkeämpää työpaikkailmoituksessa onkin mielestäni se viesti ja mielikuva, jota se välittää ympärilleen. Vammaiset henkilöt nähdään yhdenvertaisina muiden kanssa. Tämä sai minut ajattelemaan, että on jo aika työelämässäkin tuoda esteettömyysajattelu luiskista, hisseistä ja esteettömistä vessoista kokonaisvaltaisemmaksi.

Lapsena haaveilin useista erilaisista ammateista, kuten jokainen on varmaan lapsuudessaan tehnyt. Minusta piti tulla jääkiekkotähti, urheilutoimittaja, poliisi tai vaikka mikä muu. Kun vartuin, haaveet jalostuivat ja tarkentuivat. Sitten sain diagnoosini, jonka myötä päädyin käyttämään liikkumisen apuvälineenä sähköpyörätuolia. Monet entisistä haaveista pyyhkiytyivät pois, sillä vielä 2000-luvun alussa esteettömyyden kanssa oli hyvin paljon tehtävää. Kuten on edelleenkin.

Teini-iässä elämän realiteetit alkoivat iskeä vastaan. Eteen tuli monia asioita, joita en esteettömyyden puutteen vuoksi voinutkaan tehdä, tai asiat olivat vähintään erittäin hankalia toteuttaa. Tajusin myös, että joudun etsimään osin uusia ammatillisia haaveita.

Opiskelujen myötä törmäsin jälleen uusiin esteisiin, joita en ollut aiemmin tajunnut edes olevan olemassa. Harjoittelupaikkojen löytäminen oli työn ja tuskan takana. Joko kyselyihini ei edes vastattu tai sitten todettiin, että tilamme ovat sillä ja tällä tavalla esteelliset, että valitettavasti minua ei voida ottaa harjoitteluun. Ajoittain mieleeni tuli jopa, että voisinko tehdä mitään työtä? Löytäisinkö koskaan itselleni paikkaa työelämässä? Tilanne tuntui epäreilulta, olinhan koko koulu-urani pärjännyt erittäin hyvin koulussa ja opin nopeasti uusia taitoja. Tunsin onneksi vammaisia henkilöitä, jotka olivat työelämässä, ja olin myös kuullut hyvistä kokemuksista joiltakin muilta tutuiltani.

Esteettömyyden tulee olla olennaisesti läsnä yritysten ja julkisen puolen toimijoiden toiminnassa läpi prosessien.

Viimein nyt vuonna 2021 yhdenvertaisuusajatteluun työelämässä on herätty kunnolla ja ollaan heräämässä yhä enenevissä määrin lisää. Tulevaisuuden työelämässä osaajat eivät jää työllistymättä vain, koska työympäristö on esteellinen tai apuvälineet eivät ole rekrytoijalle tuttu asia. Tulevaisuuden työelämässä työtä voidaan muotoilla niin, että työllistyminen, mahdollisuudet pärjätä ja edetä työuralla eivät ainakaan jää kiinni esteellisistä toimitiloista ja käytänteistä.

Olemme toistaneet viestiä, että fyysinen esteettömyys on vasta hyvä lähtökohta esteettömyyden kokonaisvaltaiseen toteutumiseen. Esteettömyyttä tulee huomioida rekrytointiprosesseissa, viestinnässä ja työn toteutuksessa. Esteettömyyden tulee olla olennaisesti läsnä yritysten ja julkisen puolen toimijoiden toiminnassa läpi prosessien.

Toivon, että tulevaisuudessa vammaiset henkilöt eivät joudu kohtaamaan yhtä jyrkkää seinää työelämän osalta, kuin minä ja monet tuttuni ovat kohdanneet. Siksi meilläkin on Esteettömästi töihin -paketti: jotta toimijat voivat tuoda oman toimintansa nykypäivää. Kuten ESAn työpaikkailmoituskin osoittaa, on aika nähdä esteettömyyden ja työn muotoilun mahdollisuudet ja vammaiset henkilöt nimenomaan osaajina ja mahdollistaa heidän työntekonsa yhdenvertaisesti muiden kanssa.

 

Atso Ahonen