Kulttuurin saavutettavuus on niin laaja käsite, ettei sitä ehdi yhdessä blogikirjoituksessa avaamaan. Siihen sisältyy niin monia asioita niin monelle. Viittomakielisenä kuurona kulttuurinen saavutettavuus on minulle toista kuin kuulevalle suomenkieliselle henkilölle.

Jo opiskeluaikoinani pohdin kulttuurista saavutettavuutta teatterimaailmassa opinnäytetyöni muodossa. Lähinnä pohdin, miten toteuttaa teatteriesitys, jota aivan kaikki voisivat katsoa ja ymmärtää sen samalla tavalla. En millään keksinyt yhtä universaalia ratkaisua asialle. Ei ihmekään, sillä myöhemmin iän ja kokemusten karttuessa tajusin, ettei sellaista olekaan. Olemme kaikki niin yksilöllisiä tarpeinemme ja sen suhteen, mikä meille on saavutettavaa.

Työelämään astuttuani työskentelin alkuun kuurojen kulttuurikuplassa, mukavassa ja turvallisessa tilassa. Se kuitenkin oli vahvasti rajoittunut: historian ja yhdistysmaailman määrittelemä maisema, jossa esimerkiksi äänimaailma tuntui olevan melkein tabu.

Supervoimien harjoittamisen sijaan yhteistyötä

Haaveilin rajoja rikkovasta, viittomakielisestä kulttuuritalosta, jossa saisi vapaasti luoda oman näköistä kulttuuria, taidetta ja teatteria ilman ennakko-odotuksia, tabuja tai vaikkapa kielellisiä esteitä. Tapasin opiskeluaikoinani kulttuurin monitoimihenkilön, Noora Karjalaisen, jolla oli samanlainen rajoja ylittävä visio. Hän pisti meidät ja kulttuurialan konkarin Helena Torbolin sekä visiomme samaan veneeseen, moottorin käyntiin ja porskutimme kohti unelmiamme.

Näin sai alkunsa yrityksemme Ursa Minor, esittävän taiteen ja kulttuurin kollektiivi.

Ursa Minor on lähtenyt siitä, että suomalaisen teatterin ja kulttuurin kenttä on inklusiivinen ja saavutettava kaikille, niin fyysisesti kuin kielellisesti.

Olen ostanut liian monta teatterilippua samaan hintaan kuin muutkin, ja saanut vajavaisen teatterielämyksen, sillä viittomakielentulkit on sijoitettu joko väärään paikkaan tai jätetty valaisematta. Olen saanut siis tihrustaa tulkkeja niska vääränä tai sitten harjoittaa pimeännäkötaitoani kuin mitäkin supervoimaa – ja näin itse teatteriesityksestä jää puolet näkemättä tai ymmärtämättä.

Ursa Minor on lähtenyt siitä, että suomalaisen teatterin ja kulttuurin kenttä on inklusiivinen ja saavutettava kaikille, niin fyysisesti kuin kielellisesti.

Luovilla ratkaisuilla kohti parempaa huomista

Sen sijaan, että vaatisin rahoja takaisin, näen rakentavampana yhteistyön teatterien kanssa, jossa panostetaan saavutettavuuden edistämiseen. On erilaisia toimivia tulkkausratkaisuja: sen sijaan, että tulkki istutettaisiin perinteisesti lavan viereen puolivaloon, tulkki voidaan sulauttaa osaksi esitystä esimerkiksi varjotulkkauksen muodossa, jolloin tulkki kulkee roolivaatteissa näyttelijän takana. Luovia ratkaisuja on yhtä monenlaisia kuin tekijöitä.

Usein esteiden takana on yksinkertaisesti tiedon puutetta, kun ei ole tarvinnut katsoa asioita toisesta näkökannasta. Yhteiskunta nojaa niin vahvasti valtaväestölle rakennetuille perustuksille. Näitä rakenteita purkava yhteistyö kantaa hedelmää pitkälle. Silloin yhteiskuntaa muutetaan askel askeleelta saavutettavammaksi.

Yhtä täydellistä patenttiratkaisua ei ole olemassakaan, millä taikoisimme kulttuurin kentästä saavutettavan. Sen sijaan tässä tarvitaan monen eri tahon yhteistyötä: jokaisen näkökulmaa ja halua inklusiivisiin ratkaisuihin, jossa jokaiselle on tarjolla tasa-arvoisesti samanlaiset kulttuurielämykset samaan hintaan.

 

 

Anne Sjöroos

Tuotannollinen johtaja

 

Ursa Minor 

 

Anne Sjöroos -kuva