Aalto-yliopiston Ylioppilaskunta

Toteutimme esteettömyyskartoituksen AYY:n vuokratiloihin (10 kpl). Kartoituksessa selvitettiin tilojen nykyinen esteettömyyden taso sekä annettiin muutosehdotukset esteettömyyden parantamiseksi. Laadimme lisäksi toimintaohjeistuksen järjestötoimijoille vammaisten henkilöiden huomioimisesta erilaisissa AYY:n tapahtumissa.

”Saimme paljon hyödyllistä ja konkreettista tietoa tilojen nykytilanteesta, sekä konkreettisia ehdotuksia esteettömyyden parantamiseksi. Tieto auttaa meitä tilojen kehittämisessä, jotta osaamme paremmin huomioida erilaisten tilan käyttäjien tarpeet. Tieto auttaa meitä myös viestimään asiasta paremmin niin tapahtumajärjestäjien kuin yksittäisten tilan käyttäjienkin suuntaan. Käyty keskustelu tulee myös varmasti auttamaan meitä tilanteessa, jolloin olemme suunnittelemassa kokonaan uusia tiloja. Uskon, että muistamme varmemmin olla ajoissa miettimässä näitä asioita ja ymmärrämme hyödyntää organisaatiomme ulkopuolisia asiantuntijoita ajoissa, jolloin ratkaisut on helpompi huomioida ja toteuttaa.

Palvelu vastasi odotuksiani erittäin hyvin. En ehkä osannut odottaakaan niin selkeitä ja konkreettisia parannusehdotuksia, kuin mitä ”vain” tehdyn kartoituksen lisäksi saimme.

Yhteydenpito ja yhteistyö sujui erittäin hyvin ja koko prosessi on ollut erittäin toimiva ja asiantuntevasti hoidettu.”

Riitu Nuutinen, Palvelupäällikkö

Privacy Preference Center